lauantai 13. lokakuuta 2012

Demi AVO Varkaus 13.10.2012

Nonni, eka virallinen avoimen koe takana. Jännitys oli vielä suurempi kuin viime viikolla, joka toki näkyi koirasta. Tuomarina Katja Rautiainen.

Paikkamakuu 9. Tähän on PAKKO olla tyytyväinen! Viereinen koira oli tehny vaikka mitä asentoja; istunu, kieriny ja vaikka mitä ja yksi koira rivistä nousi ja oli käppäilly siellä. Sen ohjaajan piti mennä sitten kytkemään koira. Mut Demipä pysyi! Tosin mainitsi asennosta, kun oli lonkka-asennossa, mutta vielä etukroppakin oli kääntyneenä toisista poispäin, kun pitäisi olla edes etuosan suorassa. Mut mulle tällä hetkellä ihan sama, kun se pysyi vaikka oli iso häiriö! <3
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 5. Vain yksi käsky, ja hiippaili pikkusen vielä kunnes pysähtyi.
Seisominen seuramisen yhteydessä 9
Noutaminen 7. Törmäsi kapulaan ja ärisi sille nostaessaan.
Kauko-ohjaus 0. Ekaan istumiseen kolme käskyä (voisin kuulemma antaa koiralle hiukan aikaa reagoida, etten niin tiheään käskyttäis), muttei istunut silti. Tokalla istumisella sanoi, että mene niin lähelle että saat sen istumaan. Maahan taas ok.
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 8,5. Koira oli epävarma, reagoi minun jännitykseen.

135,5p ja harmillinen, eka kolmostulos, nyyh! :(

Nyt oli ajatuksissa, että joo, pitää saada kisajännitys iteltä pois etten pilaa koiran suoritusta, mut tärkeimpänä, etten mee kokeeseen ennen kuin kaukot varmemmat, samoin luoksarin pysäytys. Ei kehtaa maksaa osallistumismaksua ja ajaa parisataa kilsaa, jos tietää ettei ne suju. Yritän muistaa tämän seuraavan kerran kun oon laittamassa ilmoa... Mut suotta pelkäsin Katjaa tuomarina! Tiukka se oli, mutta tasaväkisesti kaikkia kohtaan. Yhdeksästä avoimen luokan koirasta voittaja sai vaan rimaa hipoen ykköstuloksen, muutama kakkostulos, ja jopa me tuolla kolmostuloksella sijoituttiin viidenneksi! :D

Treeniä, treeniä, treeniä vaan. Apua kyllä tosin tarvitaan, ja sitä on ehkä lähdettävä hakemaan nyt muualta kuin omasta treenipoppoosta.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Mölliviikonloppu

La 6.10. Demi möllitokoilemassa varpsilla avoimessa luokassa.
Laitetaas pisteet eka ja sitten kootut selitykset:
paikkamakuu 9
seuraaminen 8,5
maahanmeno 9
luoksetulo 5
seisominen 9
nouto 7
kaukot 6,5
hyppy 8
kokonaisvaikutus 8
152,5 pistettä. Tuomarina Satu Taskinen.

Paikkamakuussa jonkun verran ympärille katselua, haisteli lopussa vähän maata.
Seuraamisessa oli ihmeellisen kaukana, mut kontakti pysyi nätisti, pysähdyksissä perusasennossa pientä vinoutta.
Maahanmeno ja seisominen oli hienot, ei niin säpäkät kuin joillakin muilla, mut Demin suoritukseksi hienot.
Luoksetulon pysäytystä täytyy ite harjotella, että sanon merkin kohdalla. Ei oo nimittäin tullu varmaan koskaan harjoteltua, ja sehän oli yllättävän vaikeaa. Sanoin pikkusen myöhässä ja himmas vauhtia mut jäi hiipimään, ja sanoin uudelleen. Pysähty sitte, muttei lähelläkään merkkiä. Tuli vinosti eteen, ja täytyy kyllä tosissaan miettiä, kannattaisko se ottaa suoraan sivulle.
Noudossa lähti laukalla mut törmäs kapulaan ja toi ravaten. Kapula oli vähä huonosti suussa niin paranteli sitä tullessaan. Toi suorasti eteen, ja oon tosi tyytyväinen miten tuli edestä sivulle!
Kaukot, kaukot.... Eka vaihdosta näki että ollaan treenattu sitä. Teki hienosti, maahanmenot normaalisti mut se toinen istuminen... Sanoinkohan kolme käskyä, nytkähti aina mut nous vasta vikalla. Mitä ihmettä minä teen sen kanssa???
Hypyllä hyppäs taas tosi lähelle, istumiseen kaksi käskyä, mut vaikka oli melkein esteessä kiinni niin takas hypätessä ei ihme ja kumma koskenu esteeseen. Sivulla tulo aika lailla suora.

Oltiin ekana, niin paikkamakuusta lähtiessä menin kehästä pois ja palkkasin rasiasta paikkamakuussa, jota aion tehdä jatkossakin, mut sitten minun kyllä pitää nostattaa sitä vähä enemmän ennen kuin mennään takas kehään. Minua jännitti aivan kauheesti, niin Demistä sen kyllä huomas. Läähätteli, ja oli vähä semmosen anteekspyytelevän olonen.

Mut Varpsilla on aina yhtä kiva käydä, niiden porukka on aivan ihanan auttavaista, aina saa neuvoja kun kysyy ja ilman kysymistäkin ja ottavat kivasti tämmösen vasta-alkajan vastaan. :)

Su 7.10. Suonenjoella agimöllit Uman kanssa.
Tarkotus oli osallistua vain möllihyppärille, mutta se meni omasta mielestä niin huonosti, niin kysyin että saadaanko osallistua myös kilpailevien hyppärille. Mölliradalla oli pitkä suora pätkä, sitten päässä valssi ja takaspäin. Jos olisin menny reilusti kauemmas niin oisin kerenny valssaamaan, mut jäin varmistelemaan ekana esteenä olevaa rengasta (pari viikkoa sitten huomattiin semmonen ongelma, että kun nostettiin maksirenkaaksi, niin Uma ei tajunnu hypätä siitä vaan se luuli että renkaan läpi kävellään, niin vetäs täysillä päin rengasta) ja tuli ihan tosi kiire. En kerenny, Uma kerkes tekemään vaikka mitä ja sitten menikin ihan pieleen. Putken jälkeen oli tosi vinosti hyppy ja sitten putki, ja varmistin että koira oikeesti hyppää esteen eikä mee suoraan putkeen niin sanoin tosi voimakkaan "tässä" ja tuli hypyn ohi toiselta puolelta. :( Keppien tilalla tehtiin pöytä, jolle en jarruttanu tarpeeks niin meni yli. Se piti ottaa pari kertaa. Uma myös jossain välissä tajus että nurmikolla oli jäniksenpapanoita, niin se pysähty niitä syömään, sillon meinas pikkusen palaa pinna... Lopputuloksena 45virhepistettä, ihan sähellystä siis! Kilpailevien rata meni paremmin, kepeille piti viedä muistaakseni neljä kertaa että teki kaikki 12. Siitä sitten tuli aika kiire kun palkkasin, niin en kerenny oikein ottaa etumatkaa ollenkaan seuraaville niin meni yhestä hypystä ohi ja sitten väärään päähän putkea. Loppupätkä meni kuitenkin ihan hienosti, renkaan teki ihan oikein keskellä rataa. Kilpailevien rata oli enemmän pyörittelyä, niin se sopi meille paremmin, ja päästiin treenaamaan myös meille vaikeita takanaleikkauksia. Mut Uma oli myös kuulolla paremmin, eikä syöny papanoita ;)

Ai niin, oltiin Bywater Weekendissä Maaningan Haukkumajalla pari viikkoa sitten. Siellä treenattiin uutena lajina molemmille koirille viestiä ihan semmosena kivana hassutteluna, sitten molemmat agiliiti ja Demi myös tokoili. Sieltä kuvia Tuiren galleriassa