perjantai 24. toukokuuta 2013

Vähän päivityksiä

Ei minusta ole blogin pitämiseen, ei sitten millään. Treenejä ei tuu kirjattua, mutta jospa minä ryhdistäytyisin jossain vaiheessa...

Uma on käyny jotkut kisat viime päivityksestä.

Joensuussa 29.3. aloitettiin kisaaminen Joa:lla kahdella agiradalla. Eka radalla yksi oma ohjausmoka, kun valssi valui ja koira tuli esteen ohi. Kepeille vientiä jännitin niin kovasti etten ees ohjannu sitä siihen aluksi, joten siinä sähellystä useamman kerran ja siksi yliaikaakin radalla. Tokalla radalla kepeille vienti tökki (taas) mutta sain heti korjattua, ja vika hypylle en ehtinyt enää ohjaamaan niin sinne kielto. Tuloksina 16,91 ja 10. Hyvä fiilis jäi. Koira teki nätisti vieraalla alustalla (kivituhka/hiekka tms.), ekalla radalla tosin hyppi korostetusti ennen kuin tajus miten siinä voi päästellä. Uusi paikkakaan ei aiheuttanu kummastusta. Ajeltiin Joensuuhun jo edellisenä iltana, koska kisat alkoi sen verran aikaseen. Ekaa kertaa minä koiran kanssa hotellissa yötä, ja Umallekkin tilanne vähän outo. Ei meinannut asettua nukkumaan niin pistin sitten yöksi häkkiin, onneksi se oli mukana. Samassa huoneessa myös Umalle puoli-tuttu koira, sen kanssa ei mitään probleemia, niinkuin ei Umalla yleensäkään vieraiden koirien kanssa.

7.4. oli tarkoitus startata Pieksämäellä mut Umalla alkoikin juoksut. Tai enteili niitä koko viikon mutta aamulla ennen lähtöä hoksasin ekat veritipat lattialla, vaikka kyttäsin kyllä koko viikon...

3.5. kisat ACE:lla. Oma halli, niin luulis että menis hyvin mutta ei... Agirata ja hyppäri hyllytettiin molemmat. Eka radalla Uma ei oikein keskittyny, mulla meni herne nokkaan ja vein sen pois radalta kesken kaiken. Oma ohjausmoka oli yksi kyllä, myönnän, mut sen keskittyminen oli kyllä vähän huonoa, ja kun renkaan meni välistä niin mulla loppu into. Jälkikäteen aateltuna ois pitäny mennä vaan loppuun asti, ja sitä periaatetta toteutinkin sitten tokalla radalla, vaikkei se nappiin mennyt sekään. Rengas tökki myös siinä, ja sekös ärsytti. Uma ei kyllä tokallakaan radalla ollut ihan parhaimmillaan keskittymisen suhteen. Ehkä johtui osittain siitä, että juoksujen loppumisesta ei ollu kauheen kauaa, niin siksi jopa HAISTELI radalla, mitä ei tee koskaan, ikinä ees treeneissä!

Äitienpäivän kunniaksi käytiin mölliaksailemassa ACElla 13.5. parin radan verran. Ekaan lähtöön ei keretty, mut just eikä melkein ehdin tokaan rataantutustumiseen sukuloinneilta :) ehkä siitä johtui, molemmat oltiin vähän tööt radalla. Hyppäriltä tuli 0 mut agiradalta hyl. Rengas sujui hyvin tällä kertaa!

18.5. oli Hu-Pulla kolme starttia. Ekaa kertaa ulkokentällä, ympärilläei aitoja, niin kyllähän sillä Umalla eka radalla katse harhaili ihmetyksestä sen verran, että veti yhdestä hypystä ohi, keinulta aika lennokas alastulo, ja kepeille vein taas huonosti, jolloin liikaa vauhtia ja tokaan väliin. A agiradalta siis 15. B agiradalta taas kepeille vienti ihan onnetonta minulta ja kielto, kun en vaan kerenny... C hyppärillä kaksi kieltoa omien mokien takia. Siis sieltä 15,10,10. Eka radan sikakontakti keinulla teki sen verran, että toka radalla käskytys oli topakampaa, joten ihan nätit kontaktit :) Videoitakin olis, mutta en saa youtuben linkkejä toimimaan... Kuvia Tuiren galleriassa.

Viime keskiviikon treeneistä olis videopätkää.

Demi on saanut olla kotikoiran roolissa pihalla vahtien, leikkien ja välillä pikkusen treenaten. Kai sitä pitäis sekin tokokokeeseen kesän aikana ilmoittaa.

Uma lähtee huomenna Kuopion KV-näyttelyyn. Katotaan mitä siitä tulee.

Muokkaus: nyt ehkä linkki toimii. Pitäisi näkyä myös C-rata. http://www.youtube.com/watch?v=UygkKKjFcvg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti