keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Lepoa, lepoa ja lepoa

Demin kanssa on treenattu jonkun verran, enemmän tosi olisi hyväksi... ;) Olen kaipaillut jo jonkun aikaa ryhmää, jossa saisin itse vinkkiä mitä tehdä ja miten jatkaa. Ollaan nimittäin jumittu pisteeseen, josta en osaa itse oikein jatkaa... Periaatteessahan Demi tekee ihan hyvin, mutta juuri vireeseen, perusasentojen vinouteen ja treenien erilaisuuteen kaipaisin kipeästi apua. Ja sitä porukkaa tarvittaisiin edelleenkin ympärille, paikkamakuu kun on kovin tympeä tehdä aina yksin. Ongelmaksi aiheutuu matkat, enkä ole kovinkaan innokas työpäivän jälkeen lähtemään ajamaan huitsin kuuseen asti, saati että sinne edes töiden jälkeen ehtisin.

Mutta sitten muuta. Uma joutui "saikulle", telottuaan noin viikko sitten ulkona Demin kanssa leikkiessään itsensä johonkin. Viikon ajan seurailin, mutta kun nilkutti edelleen silloin tällöin, päätin viedä sen eläinlääkäriin. Uma kuvattiin, jossa selvisi, että vasemman takajalan polvesta oli lohjennut pienoinen pala, joka myös hieman aiheutti turvotusta. Onneksi homma hoituu levolla eikä leikkausta tarvita, mutta se, että pidän tuon pennun minimaalisella liikunnalla ja erillään Demistä tuonne joululle saakka, aiheuttaa hieman tuskailuja. Kai sitä on aloitettava temppujen harjoittelu, että edes saisi aivot jotain tekemistä, kun liikuntaa ei voi juuri tarjota. Agilityn pentukurssin aloittaminen joudutaan myös siirtämään ensi vuoden puolelle, harmi! :( Uma kävi muuten rokotuksillakin, eli nyt on sen puolesta homma hoidossa että päästään tutustumaan vieraisiin koiriin ja paikkoihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti