maanantai 23. tammikuuta 2012

Tokoilua

Eilen käytiin Demin kanssa tokoa treenaamassa Piia Häyrisen opissa Suonenjoella (Histamiini Oy). Demille osoittautui isoksi häiriöksi viereisessä aitauksessa olevat ponit. Alkutreenit seuraamisineen ja kauempana poneista jäävien harjoittelu sujui hyvin. Vähän meinaa seisoessa liikahtaa, kun kuljen koiran taakse sen vasemmalta puolelta. Oikealta puolelta ei ongelmia. Nyt olen pyytänyt koiran sivulle "seuraa"-käskyllä, edestä pyörähtäen. Takaa kiertämisestä en palkkaa enää, se käsky on ollutta ja mennyttä ;)
Mutta sitten kun Demi tajusi ne ponit, niin eihän siitä oikein mitään tullut enää.... Kävi haukkumassa niille aidan varressa, ja kun komensin sivulle sieltä, niin en saanut sitä enää oikein siitä lähtemään pois. Hypylle lähti vain, jos jotain heitin siitä yli (saalisvietti on niin kova) ja kapulallekkaan ei irronut, jos en leikitellyt ensin sillä. Huoh ja plääh. Otettiin sitten loppuaika vähän kapulan pitotreeniä ja poneihin totuttelua aitausta ohittamalla ja tarkkailemalla kauempaa.

Tänään treenattiin pikku porukalla omassa pihassa. Paikkamakuu piilossa ihan lyhyt aika (treenikaverit sanoi, että alkoi käydä hieman levottomaksi, niin palasin, ennen kuin nousi tai teki muuta). Näköjään, vaikka oltiinkin omassa pihassa, niin porukka oli sen verran kuitenkin Demille häiriönä. Tein myös jääviä pelkästään niin, että käsken koiran sivulta asentoon ja sitten lähden pois, ilman alun seuruuttamista. Maahanmenossa ei mitään ongelmia, vasemmalta koiran taakse mentäessä kääntyi lonkka-asentoon, oikealta puolelta ohittaessa ei mitään. Seisomisessa vähän samaa, kestää kyllä että kuljen sen oikealta puolelta mutta vasen haasteellisempi. Eihän se vielä tulekkaan, mutta aattelin vähän jo harjotella etukäteen sitä tässä samalla. Kapulassa ei mitään ongelmia lähtemisessä tällä kertaa. Palautus ok. Eilen aattelin, etten nyt palkkaa siitä sivulla olosta (jospa ei varastaisi..) niin jos innokkaammin lähtis kapulan perään. Kaukoja, estettä tai luoksetuloa ei otettu nyt ollenkaan. Joskus myöhemmin tällä viikolla sitten.

Uma treenasi tänään vaan agilityä varten takakiertoa. Ihan hyvin onnistuu jo molemmilta puolilta, mutta aika lähelle estettä pitää viedä. Ja rimaa ei ole ollut ollenkaan. Sitten Umppis vaan leikki ja otti vähän perusasentoa ja maahanmenoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti