Eilen käytiin Kuopiossa Hukka-hallilla treenaamassa Demin kanssa Taru Torpströmin ohjauksessa. Olipa kivaa, kun joku käskytti koko ajan, niin ei voinut itse mennä vanhalla kaavalla ja koirakaan ei pystynyt ennakoimaan ;) Niin, ja kokeenomaisia treenejä ei pitäis kuulemma liikaa tehdä (mieluummin tosi vähän), varsinkin tuommosen ennakoinnin mestarin kanssa.
Seuraaminen: alussa jouduin antamaan toisen käskyn, kun meinas haahuilla, mut skarppasi sitten. Tarun mukaan oikein nättiä seuraamista. Palautetta sain (jälleen kerran) käännöksistä; ettei niiden tarvitse tapahtua juuri sillä samaisella sekunnilla kuin liikkuri antaa käskyn, vaan voin tehdä sen ihan rauhassa, antaen samalla koiralle aikaa reagoida. Oli myös juoksussa täyskäännöksiä, mitä ei olla ikinä tehty. Ei mikään ongelma! Mut kun seuruutti meitä ruutunauhojen yli ja ihan esteen vierestä, niin niissä Demi oli hiukan epävarma.
Seisominen: Pysähtyy tosi hyvin, mutta kääntyy pirskatti perään. Siihenkin treeniksi semmosta, että kun lähden kävelemään koiraa kohti, teen käännöksiä, pysähtymisiä. Yllätän koiran. Palkka muualta kuin kädestä. Harjoituksia ilman seuraamista, että kestää, että kuljen koiran pysyessä seisoessa sen taakse.
Maahanmeno: bravo!! :)
Kapula: no tässä Demi näytti sen ei-niin-hyvän-puolensa :( Viereisellä agikentällä treenasi aika äänekkäitä koirakoita. Alkuun Demi lähti ei kiinnittänyt huomiota siihen, mut kun alettiin puuttua varastamiseen (lähtee siis hienosti kapulalle mutta harmiksi vaan jo heittovaiheessa) niin, että Taru heitti kapulaa, että minä pystyin keskittymään siihen, että nappaan koiraa pannasta kiinni, kun meinaa varastaa. Niin siinä vaiheessa jouduinkin antamaan ainakin 5 käskyä. Vinkui, oli levoton, mutta ei noussut, kunnes sanoin topakasti "hae", niin sillä jotenkin vaan kippas kuppi nurin, ja painui aidan viereen haukkumaan agiliitäville koirakoille. Menin perään ja komensin alkupaikalle. Tehtiin eri suuntaan, ei sille jääny siitä mitään ihme tunnetiloja, pysty keskittymään kuitenkin vielä hommiin. Saatiin yksi onnistunut suoritus niin, että pidin kiinni. Vinkiksi, että pidän vaan pannasta, kunnes tajuaa, ettei siitä lähetä ennen käskyä. Mut ei kuulemma kannata vaatia katsekontaktia ennen kun käskytän hakemaan, koska sen pitää haluta lähteä kapulalle.
Kaukot: ekalla istumisella kaksi käskyä, muut vaihdot ok. Sanoi, kun toinen tassu oli "puoliasennossa" eli ei noussut ihan kunnolla ylös, että käske korjata. Uudelleen "istu" niin nousi ylemmäs. Mut hyvin (harjotusmäärään) ja matkaan nähden. Olkkarissakin ollaan treenattu tosi lähellä, tuolla kuitenkin jo vähän päälle parin metrin päässä. Baby steps...
Hyppy: lähti hypylle hyvin, mutta jäi tosi lähelle. Taru sanoi, että aiemmin pitää minun antaa "istu"-käsky. Mut istuipas ekalla käskyllä! Oli tosi lähellä estettä, niin kaksi käskyä vaati, että tuli sivulle. Hankala hypätä niin läheltä. Pallolla tms. pitää nyt muistaa treenata, että hyppää kauemmas.
Paikkamakuu: neljällä koiralla, mentiin piiloon. Ehdittiin olla piilossa ehkä minuutti, kun Taru kutsui takaisin. Sekä Demi että vieressä makaava suursnautseri oli kuulemma alkanut vilkuilla agikentän suuntaan, joko vinkulelun äänen perään, tai lapsen leikkimisäänten takia. Mutta kumpikaan ei kuitenkaan noussut, ja siksi myös palattiin ennen kuin ehtiikään.
Ihan hyvä mieli treeneistä jäi, lukuunottamatta Demin ärhentelyä agikentän suuntaan. Oli tosi kivaa ja virkistävää tehdä kun toinen käskytti. Seuraamisessakin tehtiin paljon pidempää kuin yleensä, ja siihen sisältyi monta käännöstä, pysähdystä, juoksuosuutta yms. Samoin jäävissä otettiin alkuun erilaisia seuraamisia. Nyt minä oikeesti tajuan, mitä tarkoittaa, kun treenit on VAIHTELEVAT ;)
No Uman aksa sitten... Lyhyesti; paremmin onnistuu semmoset radat, joilla koira työskentelee tosi lähellä, vaikka joutuiskin tekemään tiukkoja käännöksiä ja suunnan vaihtoja. Putkelle irtoo kuitenkin lähes aina hyvin myös pidemmästä matkasta. Mut sit semmoset radat, joissa koira jää minun selän taakse ja suorittamaan itsenäisesti, niin ei siitä kyllä ikinä tiedä mitä se siellä tekee. Ja jos semmosilla radoilla mun pitäis keretä nopeesti seuraavalle esteelle, niin en ehdi, kun en luota tarpeeksi koiraan.
Australianpaimenkoiratyttösten elämää pikkukylällä juosten, leikkien ja treenaillen.
lauantai 17. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Hyvällä mielellä tokoilua
Tänään treenattiin taas tutulla pikku porukalla. Tehtiin hyppy ja jäävät ja seuraamiset ulkona, mut sitten oli mentävä sisälle treenaamaan, tuuli tosi kovasti ja oli aika liukas pihakin.
Hyppy: lähti hypylle, mut esteen takana haisteli maata. Komensin "EI" ja hyppäs takaisin minun viereen. Uudelleen, jolloin nätisti, jopa istuminen esteen takana, ja paluu sivulle. Vielä pidän pienen viiveen, että ootan että koira on ehtiny esteen taakse kunnolla ja kuulolle ennenkuin käsken istua. Pitäis vaan saada este korjattua, kun nyt sen saa vain 30cm korkeaksi. Koira joutuis hyppäämään kauemmas, jos ois korkeempi.
Seuraaminen: normiseuraamista, ihan hyvää. Tehtiin sitte niin että hetsasin patukalla, treenikaveri otti patukan ja kutsui Demiä, heitteli patukkaa yms. häiriköintiä. Alkuun kontakti tippu KOKO AJAN ja meinas karata viereltä, mut loppujen lopuksi sain sen tajuumaan, ettei siitä oo mihinkään lähteminen, ellei seuraa kunnolla ja multa tule lupaa. Ja tulihan se ;)
Seisominen: pysähtyy hyvin, mut taakse palatessa kun käännyn, niin kääntää etupäätä minua kohti. Muutama toisto että onnistui. Pitää varmaankin jättää palkka muualle, ettei tuu kädestä, kun treenaan jääviä.
Maahanmeno: ok, ei mitään sanomista siinä.
Nouto: pidin varalta pannasta kiinni, ettei karkaa. Pitää päästä tosta tavasta ite pois, ja luottaa, ettei se varasta. Ekalla lähti hyvin, mutta palauttaessa oli maassa joku ihana haju, ja jäi haistamaan ja tiputti kapulan. Ennenkuulumatonta!! Komennus siitä ja uudelleen. Onnistui :)
Luoksetulo: ennakoi pysäytystä, ei lähde laukalle ollenkaan (okei, matka oli lyhyt kun oltiin hallissa, mut silti). Pysäytyksessä käsimerkki on vielä iso, ja taisin vahingossa hökästä sanoakin sen... Valuu vähän. Mut otettiin sitte kuitenkin luoksetuloa ilman pysäytystä, ettei ala ennakoimaan liikoja.
Paikkamakuu: ja tästä mulle tuli tosi hyvä mieli <3 Eka kertaa toisen koiran läsnäollessa (ihan muutamia kertoja ollaan treenattu muutenkaan). Lyhyempi aika, mut olin koko ajan piilossa hiljaa. 2min, ja toista koiraa käytiin vieressä palkkaamassa välillä, sekä "liikkuri" piti häiriöksi haukahdusääniä. Oli kuulemma tosi levollinen siinä, JEEEEEEE!!!!!
Kaukoja unohettiin treenata täysin.... No, ens kerralla sitten ;)
Uman kanssa sivulle tuloja ja pikku pätkiä seuraamista. Nätisti se tekee, mut ei mulla oo sille mitään tokotavotteita. Leikkimistä. Kun lelu liikkuu, tarraa kiinni ja vetää vastaan, mut kun voittaa, ei lelu enää kiinnosta. Hallintaa pihalla, että pysyy istuillaan vaikka treenikaveri ajoi pihaan autolla ja olin ite kauempana.
Perjantaina sitten Taru Torpströmin koulutukseen M&M-areenalle, eli Hukka-Hallille, töiden jälkeen.

tiistai 6. maaliskuuta 2012
Lomaviikko=treeniviikko
No niin, talviloma meneillään ja kelit suosii ainakin koirien kanssa ulkoilua! Pihat on tosin niin liukkaat, ettei viitsi edes tokoilla ettei koirat liukastele turhaan. Mutta metsälenkeillä on ihanaa, kun aurinko paistaa ja on (päivisin) mukava pikkupakkanen.
Eilen maanantaina käytiin ihan omine aikoinemme treenaamassa viiksi-areenalla. Mukana tuttu koiransa kanssa, mutta muuten saatiin olla kyllä koko 1,5h ihan rauhassa :) Mukana sekä Demi että Uma, molemmat meni joko maassa olevilla tai 20cm korkeilla rimoilla. Demi toimi kuin unelma, Uma.... Noh, vaatii vielä opettelua ja kehittyy kyllä koko ajan. Vikaa oli ehkä minussa ja hieman liian hankalassa ratasuunnittelussa. Takaa kierrot ja valssit Umallakin onnistuu, mutta persjätössä tipahtaa kyllä ihan väärälle puolelle. Sitä pitää siis vaan treenata. Hyvää siinä on se, että niinkuin Demikin, niin Umakin pysyy vaikka kuinka kaukana ja kuinka kauan, enkä aio lipsuakaan siitä, että jos meinaa varastaa, niin rataa ei jatketa. Huomenna aloitetaan jo (mennään siis huomiseksi tuuraamaan, ja seur. viikolla alkaa oikeasti meidän valmennusryhmäily) training-ryhmä. Mitähän siitäkin tulee... Perjantaina sitten vielä viimenen basics-kerta. Umalla tulee siis tälle viikolla aika reippaasti agia. :)
Demille pitäisi saada jotenkin aikaseksi järkättyä tokotreeniä, että ei ihan unohdu jo opitut asiat. Näillä näkymin päästään vkolla 11 käymään erään tokoylituomarin koulutuksessa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Katotaan, mitä siellä Demin tekemisestä sanotaan, kääk! :P
Lopuksi muutama kuva:

Uma Viiksi-areenalla 5.3.2012 |
Vauhdikkaalla lenkillä jäällä |
Edustuskuva |
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Uman agilityä ja Demin tokoilua
Uma:
No perjantaina se päivä koittikin viimein, kun treenit ei menneetkään niin hyvin kuin on tämä koko alku sujunut. Koira oli tosi kierroksilla! Se hyvä puoli siinä on, että malttaa lähdössä odottaa tosi hyvin eikä varasta, mut kun sanon käskyn niin sittenpä sitä mentiinkin. Alussa oli vähän vaikeempi estekulma ja valssi, eikä oikein malttanut kuunnella ja opetella, niin jatkuvasti tuli minun väärälle puolelle. No, oli sitä ohjaajassakin vikaa, jäin vähän koiran tielle. Mut kyllä se siitä kun vähän topakammin käskytin, että koira oli kuulolla ja pilkottiin tosi pieniin osii, niin osasi.
Demi:
Paikkamakuuta piilossa ei oo päästy nyt harjottelemaan, kun yksin kotona ei onnistu, kun jonkun pitäis olla kattomassa, mitä se siellä yksin tekee. Tänään laitoin sen maahan siksi aikaa kun toiselle koiralle pidettiin makkararinkiä. Kerran nousi, mutta kun kävin laittamassa takas maahan ja painavampi käsky, niin pysyi. Piilossa tosin en ollut, mutta aikaa tuli treenattua.
Ollaan treenattu omalla porukalla ja myös kotona, ja hermo on meinannut mennä. Tällä viikolla on ollu semmosia päiviä, jolloin tuntuu, ettei koira osaa yhtään mitään. Tänään ei ollut poikkeus (no vähän huijaan) =P Käytiin treenaamassa Hukka-hallilla, jossa sain tosi hyviä vinkkejä Marilta ja Mariannelta!
Kaukoissa ei lisätä matkaa ennen kuin koira osaa satavarmasti oikeella tekniikalla. Piste. Sitä siis vaan, tuhatsataviiskytkertaa vaikka. No, kyllä se sielläkin alkoi sujumaan, on vaan tosi tärkeetä että joku katsoo ettei koira varmasti liiku. Niin, ja oon luullu, että kaukoissa koira jätetään istumaan, mut sehän jätetäänkin maahan. Hupsista... Tämän siitä saa kun lukee niitä sääntövihkoja ja soheltaa yksin.
Sain muuten palautetta tuosta minun palkkaamisesta... Jos sanon seuraa (mikä tietty aika uus käsky joka tarkoittaa nyt sivulle tuloa pyörähtäen, ei selän takaa kiertäen) ja koira jää huonosti. Olen sanonut seuraa uudelleen, ja kun koira korjaa, niin palkannut siitä. Mutta mulleppa sanottiin, ettei sitä palkata, jos soheltaa ensin väärin. Kehu joo, mut ei esim. herkkuja. Vapautus, ja koiralle uusi mahdollisuus yrittää onnistua heti alusta asti oikein. Ja sit kunnon bileet.
Seisomisessa edelleen havaittavissa pientä liikahtamista kun palaan koiran taakse. Meinasin ottaa sitä ruokakupin kanssa niin, että ruokakuppi on koiran nenän edessä niin palkka tulee muualta kuin minulta.
Noudossa hyvin on ottanut uuden kapulan käyttöön. Tänään tiputti kerran tuodessa, kun kentän laidalla alkoi haukkuminen, niin ois halunnu mukaan siihen hommaan. Uusiksi pari kertaa, niin hienosti lähtee ja hyvin palauttaa. Oon pitäny kättä varovasti koiran päällä (en aina pannasta kiinni) ettei varastaisi. Huomasin nimittäin, kun palkkasin välillä paljon perusasennossa ettei varastaisi niin ei meinannu millään lähtee kapulalle.
Ja hyppy... No, hyvin lähtee hypylle ja nätisti palaa uudella käskyllä sivulle sieltä, mutta istumiseen vaaditaan kaksi käskyä, joka kerta! Ärr.... Nyt harjotellaan siinä a) että hyppää tarpeeksi kauas, jotta ois helpompi hypätä takaisin, esim. palloleikin avulla, samalla tulee edestakaista hyppyä harjoteltua ja b) istumista, oli tilanne mikä tahansa. Se nimittäin kuvittelee olevansa taas minua fiksumpi "no kun aina ennenkin on pitäny täällä esteen takana seisoa..."
Mut positiivista; liikkeestä maahanmenossa ja seuraamisessa menee hyvin! :)
Jos ei jotain ihme valaistumista tuo koira koe, niin ei ihan hirmu hätäisiä olla kokeeseen menon kanssa, ehkä ehtii kevät vaihtua kesäksi...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Synttärisankarin onnittelu meinasi unohtua...
Niin, ja Demihän täyttikin eilen 3 vuotta!
Tuolta voi käydä katsomassa, miten suloinen se pienenä onkaan ollut (omat vanhat kuvat on jossain muistitikulla...)
http://www.aussiet.galleria.fi/kuvat/pentueet+-+litters/Het+Jonge+Schaap/Het+Jonge+Schaap+in++7-8+weeks+age/geerthilde.jpg

Treeniä ja mätsäriä
Demi:
Tokossa ollaan tällä viikolla treenattu seisomista, että kestäisi sen minun taakse palaamisen. Vähän herkästi meinaa kääntyä taaksepäin katsomaan, jolloin etutassut saattaa liikahtaa. Uusi perusasento on opittu aika hyvin käskyllä "seuraa". Tosi harvoin lähtee kiertämään enää selän takaa. Hyppy ihan ok, on tarvinnut toisen käskyn "istu", kun oon sanonu sen kun koira hyppää. Liiaksi ehkä muistissa vielä alokkaan seisomaan jäänti, niin vasta toisella käskyllä istuu. Nätisti palaa kuitenkin perusasentoon uudella tekniikalla. Kapulan jouduin ostamaan eilen uuden, kun Demi oli päässyt treenikassille ja vähän "duunannut" sitä. Uusi kapula on vähän isompi ja painavampi (ent. n. 300g ja uusi 425g) ja alkuun ei meinannut ottaa sitä suuhun. Treenasin erikseen (vähän leikittämällä, että innostuu ja lähtee perään ja viitsii kantaa) pitoa ja noutoa. Ihan ok alkoi sujumaan, toiv. nyt sitten tuo sen ihan hyvin muulloinkin treenatessa. Luoksetulossa oon tehny ihan tavallista, suoraa luoksetuloa ettei ala ennakoimaan (taas). Pitää taas väliin tehdä sitten niitä pysäytyksiä. Kaukot meinaa olla semmonen murheenkryyni että... Heti kun lisään vähänkin matkaa, ei joko nouse ollenkaan istumaan tai sitten etenee, kun pomppaa maasta niin innokkaasti istumaan. Äsken treenasin niin, että laitoin keittiöjakkaran kyljelleen koiran eteen, ettei tule lähemmäs minua, ja palkkasin heittämällä koiran taakse palkan. Sitten toimi, mutta olinkin alle 2m päässä koirasta Se nimittäin kääntyy vinoon, jos palkka on takana koko ajan. Jos taas palkka on maassa koiran edessä, väistää sitä ja kääntyy taas vinoon =/
Uma:
Agilityssä tehtiin viime pe 9 esteen rata. Koira jätettiin kahden esteen taakse (muuri ja hyppy, suorassa linjassa) ja ohjattiin siitä mutkalla olevaan putkeen. Persjättö ja ohjaus hypyille (3), jotka oli suurinpiirtein puoliympyrän muodossa. Siitä takaisin putkeen ja hyppy ja muuri taas. Persjättö onnistui, mutta siinä puoliympyrän muotoisessa estehärdellissä piti olla ite tarkkana ohjauksessa, ei kärsi vielä ohjata "noin suurinpiirtein". Olen ottanut onkeeni Tiian edellisistä treeneistä, että oikeesti ohjaan koiran putkeenkin, ettei ala keksiä että voi mennä vaikka väärään päähän tms. Ja parasta kaikessa! Aloitetaan Uman kanssa ACE:lla Training-valmennusryhmässä 14.3.!!! Huippua!!!
Eilen oltiin Uman kanssa pentumätsärissä Kuopiossa Hukka-hallilla. Tavoitteet oli, että jos se edes suurinpiirtein juoksisi ja pysyisi seisomassa :D Ei nimittäin olla semmosia harjoteltu. Pentuja alle 7kk ryhmässä oli 36. Uman kanssa on helppo olla tuommosissakin ympäristöissä, missä on paljon koiria lähellä, ei välitä niistä juurikaan, ellei joku satu olemaan nuuskimisetäisyydellä. Olen kuitenkin kieltänyt menemästä liian lähelle, jos sattuu ettei toinen koira tykkää tutustua, mutta mikäli toinen koira lähestyy, annoin haistolla (silläkin uhalla, että saadaan kennelyskä). Juoksi nätisti (tosin palautetta sain siitä, että koira juoksee kontaktissa, jota ei oikein näyttelyissä tarvitsisi tehdä, että liike ja linjat ja muut näkyy kunnolla). Päästiin punaisiin ja lähdettiin kehästä viidentenä, eikä päästy palkintosijoille. Se ei kyllä haitannut ollenkaan, molemmat oltiin oppimassa, kun tuo näyttelytouhu kun on minullekkin ihan vierasta, enkä oikein tiedä miten koiraa esitetään. Ei välittänyt kehässä muista koirista ja seisoikin ihan hienosti, lopussa vaan alkoi väsyminen näkymään, ja olisi halunnut istua välissä. Sain kuitenkin uudestaan seisomaan.
Kuvat: Tuire Finska-Koponen

![]() |
Uma ja Knu-veli |
![]() |
Uma ja Knu-veli taas :) |
![]() |
Uma, vähän alle 7kk |
lauantai 11. helmikuuta 2012
Oikeesti, ollaan me treenattu... ;)
Uman + agility:
Aloitettiin basics-kurssi ACE:lla 3.2., joten pari kertaa sitä nyt takana. Ollaan harjoiteltu semmoista neljää-viittä estettä. Uma hakee hienosti putkia (vähän turhankin innokkaasti), ja kun huomasin, että meneehän se sinne joka tapauksessa, eikä mun tartte kunnolla ohjata sitä sinne... Niin se tekeekin niitä sitten ihan millon vaan, kun en oo kerta aiemminkaan ohjannu. Tämä siis selvisi eilen, kun Vitikaisen Tiia piti meille treenit, ja pitkän kokemuksensa ja tarkkojen silmiensä avulla tämmösen hoksasi. En ois ite tajunnu, ennen kun on ihan liian myöhäistä... :(
Viime viikolla tehtiin semmosta, että koira jätettiin istumaan parin esteen päähän, kutsuttiin se, sitten valssilla putkeen, jonka jälkeen toinenkin putki, ja vielä loppuun este. Sille viimeselle (kuudennelle) esteelle en saanut Umaa muistaakseni kertaakaan, kun siihen oli aika hankala kulma, ja Uma meni esteen väärälle puolelle.
Eilen tehtiin kaksi "rataa". Ekalla hyppy, putki, koira takaakiertoon ja niisto esteellä ja vielä yksi hyppy. Hienosti Umppis sen niiston hoksasi. Muutaman kerran piti harjoitella sitä erikseen, mutta hoksasi sen hyvin, ja tulee todella siivekettä nuollen, tekee tiukan käännöksen! <3 Minä teen turhia paikallaan teputusaskelia niistossa, ja Tiia kun nyt piti aika tekniikkapainotteisen treenin, niin siihen vähän puuttuikin. Piti kuivaharjotella sitä yksin, ennen kuin hoksasin, miten se menee oikein, mut katotaan, mitä tapahtuu kun pitää tehdä sama koiran kanssa.
Toisella radalla harjoiteltiin valssia. Mutkaputki, jossa putken päät ovat vierekkäin, osoittautui yllättävän hankalaksi. Tässä se mun aiempi ohjaamattomuus (ja koiran luulo että saa valita minkä putken pään vaan...) näkyi. Vaikka ohjasin kaikkien taiteensääntöjen mukaan, niin monesti meni alkuun väärään putken päähän. Koira oli suoraan oikeaa putken suuta kohti, ohjaus oli niin selkeää kuin vain voi, mut silti... No, kun palkkaa ei kuulunut, taisi alkaa hoksata, että ei se näin mene. Siis putkeen, valssi hypylle ja takaisin putkeen, valssi toiselle hypylle ja taas putkeen. Rallattiin siis edestakaisin kahden esteen ja putken välillä. Ihan kivaa oli, ja kuten tiesinkin jo aiemmin, mun valssit valuu ihan suotta niin lähelle estettä... Kun jään ite esteen oikealle puolelle valssaamaan, niin silloin enemmän kuin vasemmalla puolella tehdessä, don´t know why. Ehkä mä vaan en luota siihen, että koira sen esteen suorittaa?
Uma + "toko"
Ollaan päästy treenaamaan nyt pari kertaa lämpimässä hallissa, ai ihanaa! Viereisessä huoneessa korjaavat koneita, mutta Umaa se ei häiritse tippaakaan, kuten ei toinen koirakaan. Treenikaveri teki nimittäin paikkamakuutreeniä omalleen, niin minä tein Uman kanssa sillä aikaa ihan perusasentoja ja maahanmenoja. Uma teki yksin treenatessaan myös paikkamakuuta niin että viskelin makkaranpaloja pitkin lattiaa, ja sen piti pysyä paikallaan, kunnes vapautin sen. Hyvin sujui. Seuraamista saan tehtyä jo useammalla askeleella. Koiralle on paljon selkeämpää, kun on vain yksi käsky sivulle tulossa ja seuraamisessa. Tai ainakin siltä tuntuu, mun ei nimittäin tartte imuttaa sitä nakilla tai mitään, kun se on sen paikan kerran hoksannut. (vertaan nyt siis siihen, miten Demin kanssa opeteltiin ja se oppi).
Demi + toko
Noh, kylläpä taas huomattiin, mitä tekee, kun treenaa ihan jotain muuta kun niitä samoja aina samalla tyylillä. Tehtiin seuraamisia niin, että lähdinkin taaksepäin "karkuun" ja koiran piti ottaa mut kiinni. Ihan eri ilmeellä ja innolla teki, kun oli erilaista. Kaukot vähän aiheuttaa harmaita hiuksia, kun nyt kun se nousee taas istumaan, niin se pompsahtaa vähän eteenpäin. No, hihna kaulaan ja lattialle vaan ettei kukaan siitä edes pidä kiinni. Kylläpä auttoi, ei tartte iso pakote olla, niin ei pompi :D Jääviä pallon kanssa, vauhdikkaasti. Lopuksi esine-etsintää hallissa, kun halusin jotain aivan tavallisista poikkeavaa. Muut toi hyvin, mut hyllyllä ollutta hanskaa ei meinannut millään tuoda, vaikka sen hoksasikin. Treenikaveri sitten sanoi, että kyllä huomaan, että koiraa on kielletty ottamaan pöydiltä tavaroita... ;) Jotain muutakin ollaan treenattu, mut en nyt muista mitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)